Carolina Herrera Silmälasit

Carolina Herrera
Joko olet ostanut meiltä silmälasit? Kirjaudu nyt ja suodata kokoosi sopivat silmälasit.
Suodata
83 Tulokset

Caroline Herrera -silmälasit: urbaanin modernia tyyliä

New York on yksi maailman merkittävimmistä muodin pääkaupungeista Milanon ja Pariisin ohella. Amerikkalainen, alun perin venezuelalainen, Carola Herrera on yksi New Yorkin ominaista tyyliä edustavista suunnittelijoista. Hänen suunnittelussaan näkyy klassisia, elegantteja ja samalla hyvinkin moderneja elementtejä. Hänen muotinsa ja asusteensa (kuten Carolina Herrera -aurinkolasit) ovat saaneet vaikutteita eteläamerikkalaisesta huolettomuudesta. Tämä jännittävä sekoitus heijastaa Hudson-joen varrella sijaitsevan kaupungin muotia.

Jo ensimmäisestä mallistosta tähtien suunnittelijaksi

Carola Herreralla oli ollut jo tapana viettää säännöllisesti aikaa 1970-luvun New Yorkissa. Siellä hän mm. tutustui Andy Warholin sekä muiden taide- ja kulttuurialan kuuluisuuksien kanssa. Vuonna 1980 hän päätti muuttaa pysyvästi ”Isoon Omenaan”, ja noin vuosi myöhemmin hän esitteli ensimmäisen vaatemallistonsa. Siitä saakka tämä venezuelalainen lady on pysynyt liikkeessä. Eräs ratkaiseva tekijä oli se, kun lukuisat julkisuuden henkilöt tutustuivat brändin muotiin. Yksi suunnittelijan kuuluisimmista asiakkaista 1980-luvulla oli Jacqueline Kennedy Onassis. Merkin perustaja ei jäänyt paikoilleen, vaan kehitti jatkuvasti tyyliään. Samaan aikaan uuden sukupolven kuuluisuudet, kuten Kristen Stewart, pukivat ylleen Carolina Herreran luomuksia – punaisella matolla nimittäin.

Täydellisen harmonian klassiset ja hienostuneet elementit

women's glasses mallistossa on kaksi vallitsevaa tyyliä. Molemmat ovat ajattomia ja elegantteja, ja siksi ne sopivatkin täydellisesti brändin filosofiaan kulmikkaine muotoineen ja pyöreine panto-malleineen. On monia syitä siihen, miksi molemmat ovat ikuisia klassikkoja silmälasien maailmassa. Suurikokoiset linssit tarjoavat mukavuutta ja laajaa näkökenttää. Lasit ovat lisäksi erittäin monikäyttöisiä ja sopivat useille kasvonpiirteille. Panto-malli on ideaali kulmikkaille kasvoille, kun taas kulmikkaammat muodot sopivat pyöreille kasvonpiirteille. Carolina Herrera muuttaa näitä ajattomia mallejaan vain harkiten. Monet näistä laseista eivät siis jätä käyttäjänsä kasvoja varjoonsa, vaan pikemminkin sointuvasti täydentävät niitä. Älä hämäänny siitä, että Carolina Herreran silmälasit näyttäisivät ensimmäisellä vilkaisulla kaikki samalta – itse asiassa ideana onkin hienovarainen leikittely mittasuhteilla. Pienet ja ovelat eroavaisuudet auttavat sinua varmasti löytämään sinulle sopivan mallin.

Tunnusomainen piirre: värit ja elegantit yksityiskohdat

Carolina Herreran silmälaseille ja muodille on tyypillistä niiden tunnusomainen väripaletti: neutraaleja sävyjä kuten mustaa, beigeä ja ruskeaa räikeiden väriyksityiskohtien kanssa, kuten hehkuvaa punaista, pullonvihreää, kirkasta taivaansineä, heleää pinkkiä ja värikästä oranssia. Etelä-Amerikanvaikutus ei jää huomaamatta. Pääset vapaasti valitsemaan, kuinka rohkean värisävyn valitset. Carolina Herreran perinteisetkin ruskeakuviolliset kehykset on saatavissa eri varianteissa. Nämä Carolina Herrera -silmälasikehykset ovat mielenkiintoinen valinta, jos et halua valita vain yhtä väriä. Korkealaatuiset yksityiskohdat, kuten kultaiset saranat tai sangat, ovat kuin piste i:n päälle. Kullan eri nyanssit ruusukullasta ja keltakullasta punakultaan on koordinoitu sopimaan kokonaisuuteen.

Etusi ostaessasi Carolina Herrera -lasit netissä

Yllätä itsesi Mister Spexin tarjoamalla kattavalla valikoimalla Carolina Herrera -silmälaseja. Voit kokeilla yksittäisiä malleja yksi toisen perään vaikkapa kotisohvalla – virtuaalinen digisovitus-työkalumme tekee sen mahdolliseksi.

  • Etkö löytänyt sopivia laseja Carolina Herrera -mallistosta? Tutustu yli 3 000 ensiluokkaista silmälasia kattavaan valikoimaamme. Kätevien hakusuodattimien avulla navigoit tiesi helposti ja nopeasti koko valikoiman läpi.

  • Tarjoamme sinulle mielellämme mahdollisuuden sovittaa jopa neljää eri kehystä kotona.

  • Et joudu maksamaan lisämaksuja saadaksesi laadukkaat linssit. Esimerkiksi heijastuksenesto-ominaisuus kuuluu hintaan. Säästät jopa 50 % Mister Spexillä.

    10%

    Asiantuntijamme auttavat sinua mielellään

    Usein kysyttyäUsein kysyttyäYritystiedotYritystiedot09-2311 350809-2311 3508

    Maksutavat

    Klarna LogoVISA LogoMastercard LogoS-Pankki LogoDanske Bank LogoAktia LogoNordea Logo

    Toimitustavat

    posti Logo

    Turvallinen ostospaikka

    Suomenvarmakauppa Logo