Joko olet ostanut meiltä silmälasit? Kirjaudu nyt ja suodata kokoosi sopivat silmälasit.
Suodata
206 Tulokset

Prada Mister Spexistä

Fratelli Prada (Prada Brothers) perustettiin Milanossa vuonna 1913. Perustaja Mario Prada myi itse valmistettuja nahkatuotteita, kuten laukkuja ja käsilaukkuja. Vuonna 1978 yrityksen johtoon siirtyi perustajan lapsenlapsi Miucca Prada. Hän alkoi laajentaa yritystä tasoittaen tietä sen kansainväliselle menestykselle. Miuccia Prada onnistui herättämään henkiin melkein unohtuneen tuotemerkin erehtymättömällä muotitajullaan ja sosiaalisten trendien tuntemuksellaan. Näillä keinoilla hän muutti aikaisemmin ainoastaan nahkatuotteita valmistavan yrityksen yhdeksi maailman tunnetuimmista muoti-imperiumeista vain muutamassa vuodessa.

Muotisuunnittelija lumosi muotimaailman luovuudellaan ja rohkeudellaan kokeilla uusia materiaaleja ja muotoja. Vuonna 1985 lanseerattu laskuvarjonailonista valmistettu käsilaukkumallisto, joka kuului hänen ensimmäiseen valmisvaatemallistoonsa, oli niin suosittu, että se on edelleen yksi maailman jäljitellyimmistä tuotteista. Vuonna 1989 Prada toi markkinoille hienostuneelle asiakkaalle sopivan naisten muotimalliston ja pian sen jälkeen sen ensimmäinen miesten vaatemallisto esiteltiin. Brändi sai vihdoin kuuluisuutta ja se tunnettiin 1990-luvun puolessavälissä niin sanotusta "bad taste" -ilmeestä. Räikeät värit ja paksulinssiset silmälasit saivat uuden kaunistellumman nimen "Prada ugly".

Miuccia Prada voitti useita muoti- ja design-palkintoja ja muotimaailman tuntemuksellaan hän saavutti upeaa liiketoiminnan menestystä. Tuotemerkin menestystä todistavat myös lukemattomat Prada-myymälät maailman pääkaduilla ja menestyksekkäät "Prada Universe" -tuotemerkit. Prada on edelleen nykymuodin edelläkävijä. Naisten ja miesten mallistojen lisäksi tuotemerkin alabrändit kuten Miu Miu ja Prada Sport luovat muotia nuorelle ja urbaanille keskiluokalle.

Tuotemerkki valmistaa nykyään myös useita muotiasusteita. Ydintoiminta on pysynyt uskollisena tuotemerkille jalkineiden, laukkujen ja nahkatuotteiden myynnissä.

    10%

    Asiantuntijamme auttavat sinua mielellään

    Usein kysyttyäUsein kysyttyäYritystiedotYritystiedot09-2311 350809-2311 3508

    Maksutavat

    Klarna LogoVISA LogoMastercard LogoS-Pankki LogoDanske Bank LogoAktia LogoNordea Logo

    Toimitustavat

    posti Logo

    Turvallinen ostospaikka

    Suomenvarmakauppa Logo