Tom Ford

Tom Ford
Joko olet ostanut meiltä silmälasit? Kirjaudu nyt ja suodata kokoosi sopivat silmälasit.
Suodata
418 Tulokset

Tom Ford Mister Spexillä 

Lista maailman tunnetuimmista ja suosituimmista designereista ei olisi täydellinen ilman Tom Fordin mainitsemista. 

Vuonna 1961 Austinissa, Texasissa syntynyt Tom Ford Sr.:n ja Shirley Burtonin poika löysi tiensä elämässä jo nuorella iällä. Pian high schoolista valmistumisen jälkeen hän alkoi opiskella suunnittelua. Sieltä hän pääsi työskentelemään muotisuunnittelija Perry Ellisille. Tuona aikana hän tapasi myös Marc Jacobsin. Kahden vuoden sisällä Tom ymmärsi, että hänen täytyisi lähteä Yhdysvalloista, jotta hänestä voisi tulla maailmanluokan suunnittelija. Hän otti askeleen kohti tavoitettaan ja muutti Eurooppaan, missä hänet palkattiin prêt-à-porter-suunnittelijaksi suurenmoiselle Guccille vuonna 1990. Guccin ja Yves Saint Laurentin (YSL) yrityskaupan jälkeen Tom nimitettiin molempien brändien taiteelliseksi johtajaksi. Vuonna 2004 Tom päätti etsiä uusia haasteita ja lanseerasi oman muotibrändinsä, itsensä mukaan nimetyn Tom Ford -merkin. 

Tom Fordin prêt-à-porter-merkki on saanut muotimaailman huomion. Vuoden 2007 kesästä saakka ilmassa on ollut jatkuva, lähes ylivoimainen kysyntä merkin silmälaseille ja aurinkolaseille. Vuonna 2008 elokuva ”007: Quantum of Solace” sekä siinä merkittävänä osana ollut Tom Fordin muoti ei auttanut asiaa. Daniel Craigilla oli yllään Tom Fordin puku ja aurinkolasit. Lisääntyneen huomion lisäksi brändi sai myös lukuisia muotipalkintoja, kuten vuonna 2004 pääseminen osaksi ”International Best Dressed List Hall of Fame”-joukkoa, vuonna 2008 ”Menswear Designer of the Year”-palkinto sekä vuonna 2009 ”GQ Germany Man of the Year”-palkinto. Tom Ford oli ehdolla myös vuonna 2010 ”Menswear Designer of the Year”-palkintoa varten. Vuonna 2005 Tom Ford lanseerasi oman elokuvatuotantoyrityksen. Vuonna 2009 hän ohjasi sekä kriitikoiden että yleisön ylistämän elokuvan ”A Single Man”. Elokuva varmisti Tom Fordin statuksen todellisen ikonisena brändinä sekä hänen silmälasi- ja aurinkolasisuunnittelunsa maineen. 

Upeiden Tom Ford -silmälasien ja Tom Ford -aurinkolasien ostaminen onnistuu Mister Spex -verkkokaupassa. Merkin ylelliset kehykset tekevät vaikutuksen ainutlaatuisella designillaan ja luksustunnelmallaan. Mallisto on uskomattoman monipuolinen. Lähes jokainen muoto ja väri on löydettävissä Tom Fordin mallistoista. Naiset voivat nauttia brändin ylevistä ja naisellisista oversized-malleista, kun taas miehille löytyy käteviä pilottiaurinkolaseja. Valitsitpa minkä mallin tahansa, Tom Fordin mallistosta löydät täydellisen kehysparin tilaisuuteen kuin tilaisuuteen. Ne ovat myös uskomattoman mukavat yllä, olipa päivä – tai yö – miten pitkä tahansa. 

    10%

    Asiantuntijamme auttavat sinua mielellään

    Usein kysyttyäUsein kysyttyäYritystiedotYritystiedot09-2311 350809-2311 3508

    Maksutavat

    Klarna LogoVISA LogoMastercard LogoS-Pankki LogoDanske Bank LogoAktia LogoNordea Logo

    Toimitustavat

    posti Logo

    Turvallinen ostospaikka

    Suomenvarmakauppa Logo